Jatkuvasti on keskustelua siitä,
missä maassa on parasta asua ja elää. Tehdään erilaisia tutkimuksia ja
kyselyitä, joiden pohjalta päädytään jonkinlaiseen lopputulokseen. Pohjoismaat
– Suomi vahvana esimerkkinä – sijoittuvat listojen kärkeen vuosi toisensa
jälkeen. Sijoitus kenties kertoo jotain maan yleisestä elintasosta, mutta
saattaa samalla antaa myös virheellisen kuvan siitä, että listojen kärkipaikoilla
oltaisiin onnellisimpia. Sitä paitsi moinen vertailu tuntuu aika
tarpeettomalta. Mikä sitten on ihmisen elinympäristön merkitys tämän
onnellisuuteen?
Teemu
Mäki vertailee kolumnissaan ”Suomi-Benin maaottelu” (Voima 8/2009) Suomea ja
Afrikan maata Beniniä sekä niiden kansalaisten elämää ja onnellisuutta. Kummat
todella ovat onnellisempia ja onko sille saatavilla syitä ja perusteluja?
Mäki
kertoo, että suomalaisen ja beniniläisen onnellisuudessa ei ole merkittävää
eroa, joskin suomalaisten perustyytyväisyys on hieman suurempaa. Kolumnissa
mainittujen New Economics Foundationin Happy Planet Indexin tilastojen mukaan
Benin itse asiassa saa jopa Suomea paremmat pisteet, kun tutkimuksissa on
otettu huomioon myös eliniänodote sekä ekologinen jalanjälki. Siispä
onnellisuus ja hyvä elämänlaatu eivät ainakaan voi johtua pohjoisesta
sijainnista ja lumisista talvista, eivätkä myöskään Suomen suuremmasta varallisuudesta.
Mistä onnellisuutta sitten tulee?
Kuten
kaikki tietävät ja Mäki tekstissään muistuttaa, raha itsessään ei tee ketään
onnelliseksi. Miksi se sitten on nykyään kaiken huomion keskipiste? Onko syynä
se, että se luo mahdollisuuksia ja valinnanvapautta, voimaa ja korkean aseman? Erityisesti
länsimaissa raha tuntuu toimivan erinäisten asioiden - kuten arvostuksen,
mahtavuuden ja uskottavuuden - mittarina. Köyhemmissä maissa taas rahan arvo on
tyystin toista luokkaa. Mäen ilmaus on oikein sopiva: ”- -vauraiden
eurooppalaisten skitsofreeninen vakaumus, jonka mukaan raha ei tietenkään tee
onnelliseksi, mutta hieman nykyistä suurempi kulutuskyky on silti aina
välttämätön.”
Ryönää,
ryönää, ryönää -suomalaisten kaapit tursuavat kaikenlaisia tavaroita, vaikka
emme niillä mitään tee. Miksi meillä siis on niitä? Kuten itsekin olen
huomannut, tavaroista luopuminen on toisinaan hankalaa. Afrikkalaisilla ei ole
samaa ongelmaa, koska heillä ei ole mitä heittää pois. Toisaalta, Mäen
havainnon mukaan Beninin monessa kylässä, jossa ei ole puhdasta vettä, kaikilla
on kännykät. Se tuntuu aika kummalliselta asetelmalta; elämän perusedellytys
puuttuu mutta moiseen ylellisyyteen kuin elektroniikka panostetaan. En
kuitenkaan usko materiaalin tuovan hyvää mieltä ja onnea kuin pieneksi
hetkeksi. Toisinaan jopa tuntuu, että kaikkea on ihan liikaa ja me alamme
hiljalleen vajota kaikkeen siihen tavaranpaljouteen.
”Ihminen
on eläin, jolle sosiaalisuus on itsetarkoituksellinen tärkeää”, Mäki kuvailee
ihmisen olemusta. Hän sanoo beniniläisten kaipaavan läheisiä suhteita muihin
ihmisiin enemmän kuin omaa rauhaa. Yhdessäolo on heille äärimmäisen tärkeää,
toisin kuin joskus meille juroille, itsenäisille ja syrjäytymisuhan alla
oleville suomalaisille. Ehkä meidän pitäisi tässä kohtaa katsoa peiliin ja
ruveta täyttämään sosiaalisia tarpeitamme beniniläisten tavoin muutenkin kuin
sosiaalisen median kautta, vaikka sitten kalatorilla. Sehän on ihan tutkittu
juttu, että ihmiset ovat tyytyväisempiä elämäänsä, jos heillä on sosiaaliset
suhteet kunnossa.
Väistämättä
köyhyydestä aiheutuu kurjuuksia, kuten nälänhätää ja sairauksia. Teemu Mäki
huomauttaa, että Beninissä eliniänennuste on parisenkymmentä vuotta alhaisempi
Suomeen verrattuna. Siitä voi varmaan tehdä jonkinlaisia päätelmiä elintasosta
kummassakin maassa. Ehkä beniniläiset osaavat arvostaa ja kunnioittaa lyhyempää
elämäänsä ainutkertaisena kokemuksena kuin myös tilaisuutena, joka valuu
helposti hukkaan paremmin kuin me, raihnaisina vanhuksina yksin rypistyvät
jurputtajat.
Elinympäristöön
kuitenkin kuuluu paljon muitakin asioita kuin edellä mainitut ja ne mistä Mäki
kolumnissaan puhuu. Siihen kuuluvat esimerkiksi yhteiskunnan rakenne ja
toiminta, asuinympäristö, työpaikka, sosiaalinen ympäristö ja monet luontoon
liittyvät asiat, kuten saasteet sekä kaupunki- tai maaseutukuva. Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta toimii
verovaroilla pitäen mahdollisuuksien mukaan tasavertaisesti huolta kaikista
kansalaisistaan. Näin ei Afrikassa ole. Mäkikin kertoo kolumnissa siitä, miten
AIDS ja lapsikuolleisuus ovat yleisiä ongelmia Afrikassa, mutta me emme niitä
täällä paljoa näe. Myös asuminen on kovin erilaista. Täällä useimmilla on katto
pään päällä ja lattia jalkojen alla, afrikkalaisista en olisi niin varma. Kuten
Mäki raportoi, beniniläiset naiset viettävät päivisin aikaansa torilla, koska
heillä ei ole edes mahdollisuutta päästä ansiotyöhön. Suomen luontoa kuvataan
puhtaaksi, ainakin vielä, eikä saasteista ole siis edes kaupungeissakaan
suurempaa vaaraa terveydelle. Yhdessä näillä kaikilla seikoilla on vaikutusta
ihmisten yleiseen tyytyväisyyteen.
Nykymaailmassa
monet, etenkin Euroopassa EU:n myötä, voivat vapaasti valita, missä haluavat
asua, kotimaassa tai sitten valtion rajojen ulkopuolella. Jokainen joutuu
miettimään, missä haluaa asua ja miksi, mikä on toisessa paikassa toista
paremmin. Esimerkiksi tämän takia ei voida sanoa toisessa maassa olevan
onnellisempia ihmisiä. On tärkeää huomata, että eri maiden kulttuurien välillä
voi suuriakin eroja, mikä hankaloittaa vertailua entisestään. Esimerkkinä
voisin kertoa saamani käsityksen mukaisesta Intiasta, jossa minulla on kaksi
ihanaa ystävää. Suuressa Intiassa, jossa on valtavasti köyhyyttä, ihmiset ovat
iloisia ja onnellisia, elävät niin hyvin kuin osaavat – kurjuudesta huolimatta.
Tähän suurimpana syynä pidän heidän valtauskontoaan hindulaisuutta. He uskovat
parempien aikojen olevan tulevaisuudessa mahdollisia, joko tässä tai sitten seuraavassa
elämässä, vaikka nyt menisi kuinka huonosti. Elämästä pitää nauttia kun siihen
kerran on annettu mahdollisuus.
Oma
käsitykseni on, että ihmisen onnellisuuteen ja tyytyväisyyteen vaikuttavat
elinympäristöä ja sen luomia resursseja enemmän ihmisen oma tahto ja asenne
elämää kohtaan. Positiivinen ja optimistinen näkee asioissa aina jonkin hyvän
puolen eikä välitä miinuspuolista niin paljon. Aina on toivoa, vaikkei muuta
olisikaan. Toisinaan minusta suomalaisia tuntuu vaivaavan vakava asennevamma, koska
me vain ryvemme itsesäälissä, olemme masentuneita ja Mäen sanoin
ostosparatiisien yksinäisiä hapannaamoja. Tähän ongelmaan eivät auta mitkään
”maailman paras maa” -tutkimusten tulokset.
Onnellisuutta
ei voi piirtää, ei edes teemakarttana, jossa onnellisimpien ihmisten asuttamat
alueet näkyvät tummanpunaisina, onnettomien vaaleanharmaina. Onni ei katso
maiden rajoja vaan kulkee omaa reittiään. Loppujen lopuksi ei edes ole niinkään väliä
missä asuu, vaan mitä korvien välissä liikkuu.
-Ohoh, tulipas siitä pitkä teksti.. Tämä on siis viime äikän kurssilleni tekemä aineistoessee, vähän korjattuna kylläkin. En tiedä saako siitä mitään selkoa, koska alkuperäistä pohjatekstiä ei ole näkyvillä, mutta...
