Onko tää oikeesti sitä mitä mää haluan?

Elämä on kummalista. Keväällä varsinkin. Kaikki alkaa taas olla elävää, itsekin. Hymy tulee kasvoille ilman syytä ja ohikulkijoita tekisi mieli halata. Ihmiset on kauniita. Pitäisi syödä jäätelöä. Skeittaripojat Sepänaukiolla muistuttaa kohti lipuvasta kesästä.

Sitten on se toinen puoli, joka jäisi sängyn pohjalle kahdeksi viikoksi jos saisi itse päättää. Ei vaan jaksa, ei kiinnosta. Ei millään oikeestaan ole mitään väliä. Tekis mieli jättää koko leikki kesken. Kaikki on jotenkin tyhjää ja merkityksetöntä. Olemista. Odottamista. Mitään ei tapahdu.

"Eikö elämä ookin aika tylsää?" minulta joskus kysyttiin. Vastasin ei, elämästä voi tehdä sellaista kuin haluaa, tehdä asioita, joista pitää, nauttia elämästä. Hän pisti vastaan, aina ei saa eikä voi tehdä mitä haluaa, elämässä on rajoitteita. Yhteiskunta ja perhe määrää, mitä sun pitää tehdä ja milloin, missä järjestyksessä. Kun opiskelet, saat hyvän ammatin, paljon rahaa ja ehkä perheen, tulet onnelliseksi, ne sanovat. Entä jos ei halua? Jos haluaa muuttaa ulkomaille ja jättää opinnot kesken, nauttia, elää hetkessä, olla onnellinen rakastamiensa ihmisten kanssa, ei, et sinä sitä voi tehdä. Se on typerää, sinun täytyy kasvaa vastuulliseksi aikuiseksi. Miksi ihmisten halutaan ja oletetaan elävän onnellisina, jos heille ei anneta mahdollisuutta olla onnellisia ja elää omaa elämäänsä omalla tavallaan, omilla ehdoillaan? Ei kaikkien tarvitsisi elää saman kaavan mukaan, samaan muottiin ahdettuina. Jokaisella on aivot sekä oikeus ja velvollisuus käyttää niitä.  Kaikki tekevät omat päätöksensä ja ovat niistä vastuussa. Jos nyt lähtisin ulkomaille ja jättäisin kaiken taakseni ja pilaisin mahdollisuuteni tulevaisuudessa, se on oma asiani, minun elämäni. Voisin olla onnellinen ulkomailla. En olisi onnellinen myöhemmin, sanoisivat viisaat. Ehkä, ehkä en. Ei kukaan voi sitä tietää. Mahdollisuudet ovat rajattomat, aina pääsisi jotenkin eteenpäin.

Elämäni on tylsää. Minä olen tylsä. Aina samanlainen. Haluaisin muuttua. Haluaisin olla kuin joku muu. Ei, en sentään, mutta joitain asioita vaihtaisin tai muuttaisin. Nuoruuden pitäisi olla elämän parasta aikaa. Pitäisi. Kai se onkin. Mutta en tunne eläväni sitä. En tee mitään, vain olen.
Kun on ollut koko lapsuutensa kiltti ja nuhteeton, sitä haluaa kokeilla jotain muuta. Kilttinä oleminen on tylsää. Nuorten kuuluu tehdä kaikkea typerää, se on sallittua, aikuisena ei enää saa. Mä en halua olla se sama kiltti enää. Ei sillä, että haluisin olla mikään hirveä huligaanikaan, mutta jostain täytyy saada vähän väriä tähän elämään. Mä en halua tätä enää tällaisena. Yksi kavereista sanoo, et mun pitäisi alkaa elää, tehdä kaikkea, olla ihmisten kanssa, kokeilla uusia asioita, olla erilaisten ihmisten kanssa, jotka muuttais mua. Loput taas sanoo, et pitäis pysyä kilttinä ja tylsänä, oon aina ollu sellanen, miksi mun pitäisi muuttua joksikin muuksi. Koska minä haluan.

Miksi muiden elämä näyttää paremmalta kuin omani? Vai onko sekin vain heijastus.

Mä haluaisin olla onnellinen. Ehkä en vaan osaa olla, tai en tiedä miten.

Kansainvälistymistä, kiitos ja ole hyvä

Nykyään joka paikassa puhutaan kamalan paljon kansainvälisyydestä ja sen merkityksestä. Viime viikolla meilläkin oli koulussa kansainvälisyysviikko. Eikä kansainvälisyys ole suotta niin puhuttu aihe – se on meidän tulevaisuuttamme, meidän täytyy olla kansainvälisiä pyörittääksemme tätä maailmaa. Kansainvälisyys on tärkeää niin työ- kuin opiskelumaailmassakin ja se avaa meille paljon uusia ovia ja luo mahdollisuuksia sekä valinnanvaraa. Kansainvälisyys avartaa maailmaa ja auttaa näkemään ja hahmottamaan sen paremmin.

Miksi kansainvälisyyttä? Koska se on hyödyllistä, tarpeellista ja oikeastaan pakollista. Maiden välillä on paljon yhteistyötä eikä se oikein luonnistu suomeksi. Jos on kansainvälinen, oppii kieliä ja kulttuureja paljon paremmin ja tehokkaammin. Se lisää meidän yleissivistystämme ja näin lukiolaisen näkökulmasta se auttaa ylioppilaskirjoituksissa ja myöhemmin jatko-opiskelupaikan saamisessa. Kansainvälistymisestä tulee tai se on jo osa meidän arkeamme väistämättä. Siksi on minun mielestäni hyvä, että koulut panostavat niin paljon erilaiseen kansainväliseen toimintaan, ainakin meidän lukiossa voi täyttää niin sanotun kulttuuripassin ja meillä käy hyvin usein ulkomaalaisia vieraita ja on monia vaihto-oppilaitakin. Juuri eilen olin koulun järjestämässä ikään kuin kerhossa koulun jälkeen, sen nimi oli Pop Up Cuisine. Siellä teemme aina jonkin maan ruokaa kyseisestä maasta tulevien ihmisten kanssa, eilen espanjalaista. Minähän en puhu sanaakaan espanjaa, mutta englannillakin pärjäsi mainiosti. Tälläistä toimintaa kaipaisin lisääkin ja ihan varmasti osallisuisin, aina kun minulla on aikaa.

 

Kansainvälisyys ei kuitenkaan ole ulkomaan matkojen määrää tai pelkkää kielitaitoa, se on ymmärtämistä, hyväksymistä, suvaitsemista ja ennakkoluulottomuutta. Omalta osaltaan se on myös tasa-arvoisen ja kestävän maailman ja tulevaisuuden rakentamista. Eräästä blogista luin: ”kansainvälinen osaaminen on monimuotoisen kulttuurin periaatteiden ymmärtämistä sekä kansainvälisyyden merkityksen ymmärtämistä omassa ammatissa ja työelämässä yleisesti. Tiivistäen voisi sanoa, että kansainvälinen osaaminen on kansainvälisen yhteistyön tuloksena syntyvää inhimillistä ja yhteisöllistä pääomaa, osaamista, jossa yhdistyvät kokemus, kulttuurien tuntemus ja kansainvälinen hahmotuskyky.”  Kansainvälinen yhteistyö muiden kanssa tuo uusia ideoita ja vieraiden silmin näkee eri tavoin omia arvoja sekä osaa arvostaa paremmin niin omaa kuin vierasta kulttuuria.

Itselläni on monia kavereita eri puolilta maailmaa, koska harrastan kirjeenvaihtoa sekä aidoin kirjein että sähköpostilla. Se on hauskaa, olen oppinut kamalan paljon uusia asioita ja tietysti kehittänyt kielitaitoani, ainakin sanavarastoni on kasvanut huimasti englannin jokapäiväisen käytön seurauksena. Olen jopa oppinut muutaman sanan kummallisia kieliä, kuten hindiä. Muutenkin se muokkaa maailmankuvaani, kun saan kuulla millaista jossain maassa jonkun silmin oikeasti on. Esimerkiksi Egyptistä olen viime päivinä kuullut harmillisenkin paljon, joskus tuntuu jopa pahalta lukea egyptiläisten kavereideni viestejä. Ei ole ollenkaan sama lukea Ylen uutisista mitä siellä on edellisenä päivänä tapahtunut kuin kuulla se heiltä itseltään, kuinka he kuvailevat toivottomalta tuntuvaa tilannetta ja jatkuvaa taistelua. Mieti siinä sitten mitä heille voisi vastata samalla pysyen puolueettomana, mutta ymmärtäväisenä ja kannustavana. Hämmentävää on myös, miten eri tavalla kaksi samanikäistä egyptiläistä poikaa samasta kaupungista kertovat samat asiat. He ovat vieläpä kavereita keskenäänkin. Aina en tietenkään kuule vain huonoja asioita, olen mm. oppinut paljon intialaisesta kulttuurista ja oppinut sen historiaa puolivahingossa. Historian tunnilla kun puhuttiin Intian itsenäistymisestä, huomasinkin jo tietäväni kaikki ne asiat. Samoin olen oppinut kiinan historiasta ja Singaporen politiikasta, hindujen ja muslimien juhlista ja vaikka mistä muusta. Ja ovathan hekin sitten samalla tietysti kuulleet kaikenlaista Suomesta. 

 

En oikeastaan löydä huonoja puolia siitä, että joku on kansainvälinen. Laajemmalla tasolla tietysti kaikessa on haittoja, mutta mitä haittaa sinulle itsellesi voi olla siitä, että pyrit olemaan kansainvälinen. Ei mitään. Ehkä se vie aikaa, mutta se on sen arvoista. Se on hauskaa, on mahtavaa saada vaikka kavereita ulkomailta, se on äärimmäisen hyödyllistä ja kannattavaa. Suomalaisille niin tyypillinen ”En mää osaa mitään kieliä, kuulostaa ihan tyhmältä ja tulee kamalasti virheitä” on täysin turhaa, sillä ei ole mitään merkitystä, kunhan vain ymmärtää ja tulee ymmärretyksi, se riittää. Kaikkien ei tarvitse olla hyviä kaikessa, mutta hyvä asenne on tärkeä. Kaikkia ei tietenkään myöskään yhtään kiinnosta, mutta silti olisi hyvä olla motivaatiota ja edes pienen pientä innostusta kansainvälisyyttä kohtaan, koska se on oikeasti tärkeää, kuten niin monet ihmiset ovat todenneetkin. 

 

Kansainvälistymistä Madventuresin tapaan

Meillä oli eilen koulussa kansainvälisyyspäivä. Aamulla saimme kuulla ja nähdä mahtavia Rikua ja Tunnaa Madventuresista, kun he kertoivat mm. kansainvälisyydestä, uskalluksesta olla utelias ja oppia uusia asiota ja oman mukavuusalueensa ulkopuolelle menemisestä. Pojat ovat päässeet äärimmäisen pitkälle, heidän ohjelmaansa näytetään 200 maassa, he ovat käyneet yli 40 maassa, reissaneet miljoonia kilometrejä, nähneet uskomattomia paikkoja ja kokeneet unohtumattomia ja ainutlaatuisia asioita, aloitettuaan pohjalta tavallisina, tuntemattomina suomalaisina, jotka tutustuivat toisiinsa jo koulussa. He eivät olisi päässeet mihinkään rohkeasti yrittämättä ja heittäytymättä täysillä hommaan mukaan. Niin kaikkien pitäisi tehdä omassa elämässään, uskaltaa mennä mukaan elämän vauhtiin ja tarttua tilaisuuksiin. Aallot voivat kuljettaa kauaskin alkuperäisestä lähtöpisteestä, suuntaa ei voi tarkkaan määrittää, paitsi että se on eteenpäin. Kurssi joskus muuttuu, mutta sen kuuluukin. Minkään tietyn määränpään tavoittaminenkaan ei loppujen lopuksi ole se kaikkein tärkein asia, vaan elämästä nauttiminen, haasteiden päihittäminen ja itsensä ylittäminen.

Tunna sanoi, että vaikka maailmalla kiertäminen ja ohjelman tekeminen sekä kaikki muu siihen liittyvä onkin hienoa hommaa, hän unelmoi rauhasta. Siitä, että saisi välillä hypätä pois oravanpyörästä. Sitä en kyllä yhtään ihmettele, onhan tuollainen työ kuitenkin aika rasittavaakin. Joskus täytyy saada pieni aikalisä, ottaa etäisyyttä asioihin ja katsoa niitä myöhemmin hieman eri suunnasta uudelleen. Silloin voi huomata asioissa aivan uusia puolia ja olla jollain tapaa viisaampi. Aika antaa meille tilaa rauhoittua ja palautua, sitten jaksamme taas uusissa vesissä.

Riku ja Tunna antoivat ohjeita kansainvälistymiseen - ja muutenkin elämään. En niitä nyt ihan tarkalleen muista, mutta viisi niitä pääpiirteissään oli. Yksi oli juuri uskaltaminen, heittäytyminen, mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen.
Toisena suomalaisille niin hankala asia, puhuminen. Pitää puhua ihmisille,ei ole mitään merkitystä, miltä oma puhuminen kuulostaa, tärkeää on vain se, että toinen ymmärtää ja itse ainakin yrittää. Maailman eniten puhuttu kieli on tönkköenglanti, mutta suomalaiset ovat oikeasti tosi hyviä englannissa ja muissakin kielissä, emme vain uskalla näyttää sitä ja se jos mikä on tyhmää.
Kolmas oli ihmisten kohtaaminen. Ihmisten tapaamiseen ja heihin tutustumiseen pitää panostaa ja käyttää aikaa. Pojat käskivät muistamaan toisen nimen, koska esimerkiksi Amerkisassa on epäkohteliasta olla kutsumatta toista nimellä. He kertoivat, että jossain uuden ihmisen tervehtiminen voi kestää jotain 7 minuuttia. Siinä kerrotaan samalla sitten päälimmäiset kuulumiset ja sisarusten lukumäärä ja kaikenlaista muuta olennaista. Suomalaisista se tuntuu kiusalliselta ja ehkä tunkeilevaltakin, me kun pidämme omasta tilasta ja yksityisyydestä, kaikkia asioita ei ruveta heti kertomaan ventovieraille tuosta noin vain.
Neljäntenä he kehottivat syömään paikallista ruokaa ja muutenkin käyttäytymään paikallisen tavan mukaan. Silloin itsekin oppii sikäläistä kulttuuria paremmin ja paikalliset suhtautuvat sinuun paremmin, kun näkevät sinun kunnioittavan heidän tapojaan ja toimivat heidän tavallaan. He ehkä luottavatkin vieraaseen enemmän sen myötä. Riku kuulemma opettelee aina jonkin paikallisen laulun ja rupeaa sitten laulamaan sitä väärin saaden kaikki nauramaan, mutta sillä taktiikalla rikkoen jään ja saavuttaen luottamuksen. Papua-Uudessa-Guineassa heimon luottamuksen hän sai pukeuduttuaan paikalliseen muodikkaaseen ruohohameeseen ja lähdettyään mukaan metsästämään. Kalpea suomalainen kun tuolla viidakossa vähissä pukeissa hiipparoi ruskettuu aika helposti, kuten varmaan voit kuvitella, ja myöhemmin ei niin pienikokoinen Riku olikin Tunnan mukaan näyttänyt isolta vaaleanpunaiselta sialta.
Viidettä seikkaa en nyt muista, mutta varmaan kaikki heidän mainitsemansa asiansa suunilleet tulivat tuossa esille.

Olisipa minullakin mahdollisuus päästä kiertämään maailmaa ja nähdä aivan uusia paikkoja ja kokea mielettömiä seikkailuja. En kyllä välittäisi mihinkään poikien tekemiin hulluuksiin lähteä mukaan, esimerkiksi Venäjällä 86 metriä korkean rakennuksen katolta hyppääminen ei hirevästi houkuttele eikä kaverin verellä herkutelleiden keitettyjen iilimatojen syöminen kuulosta kovin maukkaalta. Mutta se on kyllä varma, että tämä tyttö menee käymään mahdollisimman monessa maailmankolkassa elämänsä aikana kun se vain on mahdollista ja tulee tarttumaan tilaisuuksiin ja yrittää elää täysillä, kun kerran se elämä on annettu eikä sitä voi elää uudelleen.

PS. täytyy myös ruveta katsomaan Madventuresia, en nimittäin ole nähnyt siitä ainuttakaan jaksoa vielä...

Hetken maailma on tässä

Silmät kiinni ja monitorit huutamaan
Ei oo mitään muuta kuultavaa
Hetken maailma on tässä
Silmät kiinni niin tilaava kaipuu
Vaadi kukaan ei mihinkään taipuu
Hetken maailma on tässä

Kun tuntuu ettet jaksa
Oot antanu jo kaiken
Ei teot enää vaivaa maksa
Liian pitkään alla paineen
Tauolle aihe on

...

Kun maa kiskoo sua puoleen
Ja peri väkivallan jalkaa
Ei virtaa valkosolut suoneen
Oot valmis kääntää kelkan
Tarviit taukoo hetken verran

Hetken maailma on tässä. Kokonaan. Laitetaan silmät hetkeksi kiinni ja ollaan tässä maailmassa ennen kuin se jo väistyy pois. Hetken voi vain kuunella maailman ääniä ja unohtaa vaikeat ja ikävät asiat, laskea maailman paino hartioilta pois. Aina joskus tarvitsee pienen tauon, jotta voi taas kerätä voimia tulevaa varten ja ladata akkuja. Edes pienen hetken voit olla ilman, että kukaan vaatii sinulta mitään.

Koko maailma on tässä, ympärillämme. Se ei mene siitä mihinkään, emmekä me voi mennä siitä mihinkään. Voimme liikkua maailmassa miten haluamme, mutta se on joka paikassa se sama maailma. Maailmaa voi katsoa noin 7,1 miljardilla eri tavalla, mutta se on aina sama. Se näyttää ja tuntuu hyvin erilaiselta jos kysytään vain kahdelta eri ihmiseltä, mutta aina siinä on jotain yhteistä. Yhteinen maailma. Tänään meillä on tämä maailma, huomenna toisenlainen. Pidetään maailmasta huolta, sekin huolehtii meistä.

What does the fox say? ;)

Oliko eilen edes paras päivä pitkään aikaan? Paljon ihania ihmisä. :) Ja vähän vähemmän ihaniakin ja sellaisi, joita en kunnolla tunnekaan, mutta ainakin oli hauskaa. :) 

Järjetön rakkaus

Lähde, jonkun toisen matkaan
soita mulle yöllä vuoden päästä taas.
Voit olla varma hetkeekään en mieti,
ehdoitta mä saavun sua noutamaan.

Sinä oot se päätös jonka pyörrän,
takki jonka käännän, vaikka pelottaa.
Sinä oot se mihin loppuu kohtuus,
mistä alkaa hulluus, järjetön rakkaus.

Miksi se uskoo,
Miksi se toivoo,
Miksi se kärsii mutta kestää,
Miksi se vain riuhtoo,
Miksei se irtoo,
Miksi se kärsii, mutta kestää.
Miksei sitä hengiltä saa.

Loukkaa tuhat kertaa vielä,
väitä ettet tiedä miestä huononpaa.
Voit olla varma anteeksi saat aina,
eikai ole sulla sen helpompaa.
Minä oon se päätös jonka pyörrät,
takki jonka käännät,
kun me suudellaan.
Sinä oot se mihin loppuu kohtuus,
mistä alkaa hulluus, järjetön rakkaus

Miksi se uskoo,
Miksi se toivoo,
Miksi se kärsii mutta kestää,
Miksi se vain riuhtoo,
Miksei se irtoo,
Miksi se kärsii, mutta kestää.

Järjetön rakkaus pelottavan vahva
puristava voima,
sano miksi se aina kaiken uskoo.
Miksi se toivoo,
Miksi se kestää,
Miksei sitä hengiltä saa.

Lähden uudelleen,
Sinä tiedät kuinka kaipuu kiskaisee,
suruketjustansa rakkaus riuhtaisee,
sut takaisin aina.. aina...

Miksi se uskoo,
Miksi se toivoo,
Miksi se kärsii mutta kestää,
Miksi se vain riuhtoo,
Miksei se irtoo,
Miksi se kärsii, mutta kestää.

Järjetön rakkaus pelottavan vahva,
purista voima,
sano miksi se aina kaiken uskoo.

Miksi se toivoo,
Miksi se kestää,
Miksei sitä hengiltä saa.

Valon pisaroita

Tyttö istuu lätäkössä,
Hiekkaa hiuksissaan.
Se hakkaa muovilapiolla
Suurta maailmaa.
Älä tule paha kakku,
Älä tulee vaan.
Anna meille valon pisaroita.

Ja rakkaus ei katoa,
Se muuttaa muotoaan.
Kai se ilmestyy kun hiotaan
Ja seinät maalataan.
Niin kuin näkymätön mies,
Se jostain aivastaa.
Kadonneita valon pisaroita.

Valon pisaroita,vasten pimeää. Meille putoaa, valon pisaroita. Valon pisaroita, kun toivo häviää. Meille putoaa, valon pisaroita. Meille putoaa, valon pisaroita.

Tuokaa pöytään valon pisaroita, kiitos. Tulee syksy ja pimeys, tulee sade ja tulee synkkyys. Syksyllä itse kukin kaipaisi vähän valon pisaroita tympivään arkeen. Miten kaikki näyttääkään niin masentavalta ja väsyttvältä.

Mutta eihän nyt ole syksy. Aurinko paistaa ja päivät ovat lämpimiä, vielä on ripaus kesää jäljellä. Tuuli tuoksuu ja saa paidanhelmat liehumaan nätisti. En valita.