Ahdistaa.
Joku puristaa minua kasaan sisältä päin. Se voima vetää kuorenkin mukanaan. Menen ryttyyn. Sattuu.
Hengitän syvään ja vedän keuhkoni niin täyteen ilmaan kuin
saan, kehoni täyttyy kuin ilmapallo ja myttyni oikenee. Suoristan selkäni.
Hetken oloni on parempi, kunnes uusi kipeä muisto iskee terävästi ja pistää
kuin nuoli. Sen myrkky imeytyy hiljalleen vereen ja lamaannuttaa, saa
antautumaan kivulle ja antamaan periksi.
Miksi taistella sitä tunnetta vastaan,
en minä sille kuitenkaan pärjää. Se ottaa aina vallan, vaikka kuinka
vastustaisin. Se on vahvempi, se tietää heikkouteni ja osaa käyttää niitä
hyväkseen.
En tahdo olla enää heikko. Haluan voimani takaisin. En
anna sen imeä niitä minusta kerta toisensa jälkeen. Ne eivät ole sen, vaan
minun. Minä hallitsen itseäni ja tunteitani, kehoani ja mieltäni. Ne ovat
minun. Minun.
Se ei luovuta. Se kaivaa syvemmältä mielen sopukoista,
sieltä mistä itse en enää halua ottaa mitään esille. Ne arimmat asiat, jotka
haluan jättää taakse omaan arvoonsa. En kaipaa niitä muistoja, ne ovat pahoja.
Käperryn taas itseeni kouristuksenomaisesti. Vihloo.
Miksei muistoja voi unohtaa? Valita vain tietyt, jotka
laittaa hyvään talteen ja teettää vielä varmuuskopiot? Loput joutaisivat
roskakoriin ja roskakori tyhjennettäväksi, jotta niillä ei olisi enää mitään
asiaa tulla piinaamaan ja toisten elämää pilaamaan.
Entä jos ei jaksa? On kuullut tarpeeksi muiden puheita.
Pahoja sanoja. Loukkaavia. Halveksuvia. Vähätteleviä. Sitä alkaa todella uskoa,
että on mitä muut sanovat ja näkee huonot piirteet sitten itsessään. Inhottaa
katsoa peiliin, vastenmielinen kuvatus tuijottaa takaisin.
Päätän, etten välitä muista. Olen päättänyt jo monta
kertaa. Jospa nyt päättäisin viimeisen kerran. En ole täydellinen, mutta olen
tarpeeksi hyvä. Minä olen minä. En kaikkein kaunein ihminen, jonka maa päällään
kantaa, mutta tarpeeksi hyvä. Minä.
Nousen. Nostan pääni pystyyn. Hengitän hitaasti ja syvään
sisään. Täytyn ilmasta ja päättäväisyydestä. En kuuntele muita, en ole mitä muut
sanovat. Tai sanoivat. Ehen, he ovat väärässä. Niin väärässä, toivottavasti he
tietävät sen. Jos eivät, he tässä tyhmiä ovat, en minä, vaikka he niin
väittävät. Säälin heitä. Heillä on varmasti paha olla. Minulla ei.
Ei ahdista.
#kutsumua
