Joskus voi käydä niinkin. Ilmeisesti.
Ettei löydy yhtä ainutta sanaa, ei mitään, millä todistaa olevansa hereillä ja kuuntelevansa. Ei kerta kaikkiaan yhtään mitään tilanteeseen sopivaa sanottavaa.
Ja se ei ole kiva hetki. Yleensä sitä voi vain sanoa jotain, jotta hiljaisuus ei ole liian pitkä.
Mutta sinä hetkenä en voinut. Sanoa yhtään mitään. Kissa ei vienyt kieltä. Vaan silmänräpäyksessä iskenyt järkytys ja kauhistus.
Ja se on jokseenkin aika epätavallista mennä kokonaan sanattomaksi.
Juttuhan meni näin.. Juttelin facebookin chatissa intialaisen kaverin kanssa niitä näitä. Sitten tuli pieni hengähdystauko, koska hän kirjoitti pidempää viestiä. Mutta se ei ollut mukava viesti. Tai oli se ihan mukavaa, että hän halusi asian jakaa kanssani, mutta se sisältö oli sitten kaikkea muuta kuin mukava. Hän kertoi hyvästä nettikaveristaan, tytöstä, johon oli tutustunut jotain kolme tai neljä vuotta sitten, mutta viestittely oli joku aika sitten äkillisesti loppunut. Se mun kaveri oli yrittänyt laittaa hänelle viestiä ja sähköpostia, mutta ei ikinä saanut vastausta. Pari viikkoa sitten hän oli yrittänyt etsiä entistä kaveriaan facebookista. Ja löysikin. Tavallaan. Nimittäin sivun tuon tytön muistolle.
Tyttö siis oli portugalilainen. Perheen kaksi tyttöä olivat olleet yksin kotona, kun perheen hyvä ystävä ja pitkäaikanen tuttava meni siellä käymään. Ja tietysti sille tuli sitten mieleen raiskata nuo tytöt ja ilmeisesti hakatakin ja jättää sinne kuolemaan.
Tarina oli kyllä hieman eri tavalla muotoiltu kun sen kuulin. Mutta sisältö tismalleen sama. Enää se ei kuulostaa niin henkeäsalpaavan kamalalta kun sitä on jo moneen kertaan päässään vatvonut. Vaikka hirveäähän se silti on ja tulee aina olemaan... Sen kuuleminen tosta noin vaan chatissa hyvältä kaverilta ei tuntunut alkuunkaan mukavalta.
Niin. En silloin saanut sanottua sanaakaan. Monen minuutin hiljaisuuden jälkeen kirjoitin hiiitaaaaasti "I'm totally wordless..." Sitten hetki puhuttiin siitä ja miksi joku haluaa tehdä jotain tuollaista ja näin.
Mutta minä idiootti en sanonut sitä kaikkein tärkeintä, mikä olisi pitänyt sanoa heti ensimmäisenä. Nimittäin "I'm so sorry.." Mikä imbesilli. Melkein meinasin sanoa siitä seuraavana päivä ja kertoa kuinka idiootti olin, mutten sitten halunnutkaan ottaa asiaa enää uudestaan puheeksi.
Näin. Aina ei ole sanoja. On vain päässä pyöriviä ajatuksia ja vahvoja tunteita, joita ei saa tekstin muotoon millään, vaikka kuinka haluaisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti