..or is it..?
Harvinaisen tyhmä sanonta. Koskaan ei ole liian myöhäistä. Onhan. Mennyttä ei saa takaisin vaikka kuinka haluaisi, ellei sitten omista aikakonetta. Ikinä ei ole liian myöhäistä katua tai pyytää anteeksi, mutta se ei poista tapahtunutta.
Jossain vaiheessa jokaisen maanpäällinen aika loppuu, kenties huomenna, viikon päästä, kolmenkymmenenviiden vuoden kuluttua tai sitten kun maailmanloppu tulee. Aika käy vähiin, jos ei sitä osaa käyttää oikein. Minä en ainakaan osaa. Tähän päivään asti olen päässyt, en tiedä, kuinka pitkälle vielä ehdin. Hukkaan arvokasta aikaani, jonka voisin käyttää paremmin ja epäitsekkäämpiin tarkoituksiin. Mutta en osaa. En osaa aloittaa elämistä, nuoren hulvatonta ja huoletonta elämää, joka hetkestä nauttimista. Tiedän, että nuoruus on ainutlaatuista aikaa eikä elämä tule koskaan enää olemaan tämän helpompaa. Mutta en osaa käyttäytyä sen mukaisesti.
Tässä vaiheessa päässäni alkaa soida Anssi Kelan Milla. "Milla hei, sun täytyy muuttuu. Sun elämältäs suunta puuttuu. Sä aina tartut tikkuun lyhimpään, se ei johda mihinkään. Sä et oo mikään tyttö enää, sun täytyis tehdä jotain järkevää ja lapselliset leikkis lopettaa."
Vähän tuntuu nyt siltä, että mun elämä ei johda mihinkään. Junnaan paikoillani. Ja vieläkin vaan valitan tässä enkä tee asialle yhtään mitään. Siispä missä vika?
Pitäisköhän ottaa itseään niskasta kiinni tai antaa oikein mojova potku persauksille!? Nyt saa jo pikkuhiljaa riittää, täytyy ryhdistäytyä.
Ehkä vielä ei sittenkään ole liian myöhäistä. Ihan kaiken suhteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti