"Tää on unta, eikä tää lopu koskaan."
Olenkohan mää hereillä vai jonkinlaisessa horroksessa? Vähän tuntuu siltä, etten ole koko ajan siinä samassa maailmassa, jossa kaikki muut ovat, vaan jossain omissa unenomaisissa maisemissani. Siellä kaikki on paljon kauniimpaa ja saan vaipua kaikessa rauhassa omiin tunteisiini. Ilmeisesti olen ollut siellä liiankin keskittyneesti, koska mulle on jo muutamaankin kertaan huomautettu poissaolevaisuudestani. Kaverit, ihan vain hyvää hyvyyttään ja välittävinä, ovat jopa huolestuneina kysyneet, että onko mulla kaikki ihan hyvin, koska vaikutan niin masentuneelta enkä puhu paljon. Mutta ei, päinvastoin, olen ihan kikseissä ja fiiliksissä jos harhailen tuolla toisella planeetalla. Ehkä kuitenkin pitäisi harrastaa tuota haaveilua enemmän jossain muualla, kuin julkisilla paikoilla ja ihmisten seurassa.. Ihan vain kohteliaisuudenkin takia.
Mutta mitä jos me kaikki nukutaan koko ajan? Jos elämä onkin vain yksi yö muiden joukossa. Kaikki mitä elämämme aikana teemme, kuuluu joihinkin uniin. Yhdessä yössä tuntuu kuluvan keskimäärin 80 vuotta. Nukahtaessamme olemme vastasyntyneitä vauvoja ja unen ollessa lopussa olemme vanhuksia, joiden on jo aika poistua. Kun käännämme kylkeä, elämässä tapahtuu jokin suuri muutos tai suunta muuttuu. Välillä olemme lähellä herätä, ja joskus jonkun uni loppuu liian aikaisin, kuten joskus elämälle käy. Yön jälkeen kaikki häviää päivän ajaksi, kunnes illalla taas alkaa uusi tarina.
Uneksiminen on kivaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti